Meidän mummula
Yyterin Mummula on todella meidän mummulamme. Täällä Yyterissä olemmekin viettäneet paljon aikaa lapsuudessa, kesällä uiden ja talvella hiihtäen tai dyyneillä pulkkaillen.
Mummulamme valmistui vuonna 1953. Mummulan rakensivat isovanhempamme Onni ja Aune. Talo on rintamamiestalo ja sen suojaisalta pihalta löytyy vieläkin vanhoja perennoja, joita Aune-mummumme vaali huolellisesti.
Mummulan talousrakennuksessa sijaitsi alkujaan navetta lehmille, ulkohuussi ja sauna saunakammareineen. Vielä 1970-luvulla mummumme Aune hoiti maitoa tuottavia lehmiä navetassa. Onni-pappa oli työssä Mäntyluodon satamassa, joka oli sekä tärkeä työllistäjä että tuonti- ja vientisatama.
Me lapsenlapset olemme viettäneet täällä Yyterissä paljon aikaa lapsuudessa 70-luvulta alkaen. Kesällä uitiin sannoilla (= Yyterin hiekkaranta) ja läheisellä Fatijärvellä, talvisin taas hiihdettiin ja pulkkailtiin dyyneillä. Tuohon aikaan Kaanaan kylästä löytyi Onnin Valinta -niminen kauppa. Onni-pappamme hemmotteli meitä lapsia aina tuomalla sieltä meille pussillisen Fazerin lakuja. Kuvittelimme tietenkin, että kauppa oli saanut nimensä isoisämme mukaan.
